lauantai, 24. elokuu 2013

Vapaa-aikaa?

Niinhän siinä kävi että töiden alettua maaliskuussa ei aikaa neulomiselle ole juuri jäänyt. Hartiatkin ovat kroonisessa jumissa alaselästä puhumattakaan. Oikein hävettää että ystävälle aloitetut villasukat on kyllä sovitettu toisen jalan osalta, mutta toinen on vieläkin aloittamatta..

Mutta ilmojen viiletessä ja syksyn hiipiessä kesän ruskettaman ihon alle alkavat neulepuikotkin taas pyöriä mielessä. Ehkäpä tästä vielä reipastutaan!

maanantai, 25. helmikuu 2013

Ankkurisukat

Menipä aikaa seuraavaan postaukseen vaikka sukat on jo neulottu aikoja sitten. Unohdin ottaa niistä kuvat, joten tämä kirjoitus odotti visiittiä vanhempieni luokse.

Kun olin saanut yksinkertaiset kaulurit ja kaulaliinan tehtyä, alkoi ahneuteni kasvaa. Kyllähän sitä nyt pitäisi villasukatkin yrittää neuloa! Itseasiassa ajatus lähti joulusta ja itsetehtyjen lahjojen ihanuudesta. Saajan mielestä minun itsetekemieni lahjojen saamista on tuskin voinut kovin ihanaksi luonnehtia, mutta sinnikkäästi olen tätä perinnettä yrittänyt vaalia jo useampana vuotena:)

Päätin siis neuloa sukat isäpuolelleni, jolle on vaikea muutenkin keksiä lahjoja.

Varsiosa oli helppo, kunhan ensin löysin summittaisen silmukkamäärän. Se muistaakseni löytyi jostain yleispätevästä Novitan ohjeesta. Kantapään arvasin olevan haastava, mutta koska sain neuvoja kädestä pitäen, tuntui se varsin helpolta. Tämän metodin huono puoli oli se, että yksinjäätyäni toista kantapäätä vääntäessä kohtasin massiiviset ongelmat, sillä minulla ei ollut hajuakaan mitä pitäisi tehdä. Syntyihän se sieltä hitaasti ohjetta tavaten ja saatuja neuvoja muistellen. Kertaalleen ihmettelin työn jälkeä ja pian tajusin neulovani väärään suuntaan, oikeista silmukoista tuli yllättäen nurjia. Onneksi puusilmäkin sentään erottaa nämä toisistaan.

Lahjan saajalle tärkeä veneilyharrastus toi sukkien aiheeksi ankkurit. Eihän sitä nyt ihan perussukkiin voinut tyytyä ;) Ankkurin ohjeen löysin täältä. Päätin neuloa ankkurin mallin mukaan nurjalla neuleella, koska se näytti mielestäni kauniilta. Siitä seurasi taas liuta ongelmia, en ollut koskaan ennen neulonut kuviota joten langan juoksuttaminen mukana oli vierasta. Koska neuloin valkoisella vain kuviot eikä lankaa käytetty missään muussa sukan kohdassa, tuli kuvion alkulaitaan reikiä, liian tiukkoja silmukoita tai sitten ankkuri tuntui toisinaan kulkevan oudosti sinisen perusneuleen päällä. Mutta koska purkaminen ei kuulu tyyliin niin tämä sai kelvata.

Ensimmäisen sukan tekeminen olikin helppoa. Vaikeaa oli saada toinen samankokoiseksi ja ankkurikuvio samalle kohdalle ja samankokoiseksi. En todellakaan onnistunut jälkimmäisessä. Lisäksi pelkäsin että sukista tuli liian reilut, sillä 45 kengännumeroinen aviomieheni sanoi koesovituksen jälkeen, että sukat olivat hänellekin reilut. Tässä kohtaa oli jo pakko hieman alistua ja purkaa hengentuotosta muutaman kerroksen verran. Se olikin hidasta, sillä ainoa keino on purkaa puikko ja silmukka kerrallaan, sillä en osaa poimia silmukoita takaisin. Tai osaan, mutta yleensä aina muutama lähtee omille teilleen ja niiden poimiminen onkin sitten haastavaa.

Ihmeekseni sukat valmistuivat enkä ollut vieläkään täysin tympääntynyt neulomiseen. Ja pääasia lienee se, että saaja tykkäsi sukista ja niille on ollut käyttöä.

IMGP1564-normal.jpg

 

IMGP1566-normal.jpg

IMGP1568-normal.jpg

Lanka taisi olla seiskaveikkaa ja puikot n. 4. Jotta työ olisi soljunut mukavammin, olisi ollut hyvä valita ohuemmat puikot. Mutta nämä olivat sillä hetkellä ainoat saatavilla olevat joten niillä mentiin. Neule oli paikoin todella tiukkaa ja kädet kramppasivat. Niin ja aikaa sukkiin meni varmaan pari viikkoa.

maanantai, 18. helmikuu 2013

Kaulaliina

Kaulurikokemuksista vahvistuneena tunsin itseni jo varsin käsintekijäksi. Päätin seuraavaksi neuloa miehelleni kaulaliinan isänpäivälahjaksi. Haastavaksi työn teki sen piilottelu, salaisuuksien pitäminen ei ole ihan ykkösvahvuuteni. En voinut kertoa mihin olin päivällä aikaani käyttänyt ja esitin neulovani jotain aivan muuta. Mutta selän käätyessä kaivoin kaulaliinaprojektin esiin ja jatkoin puikot sauhuten.

Etsin pitkään sopivaa (=helppoa ja mukavannäköistä) ohjetta. Päädyin tunturineuleeseen joka vaikutti mukavan yksinkertaiselta mutta kuitenkin perusneuletta vaihtelevamman näköiseltä. Ohje löytyi täältä. Langaksi valikoitui Novitan Kelo, puikon paksuus ohjeessa kasi, käytännössä en tiedä mutta paksut olivat. Tämän sain tehtyä pyöröpuikoilla. Työ oli helppoa neulottavaa ja edistyi yllättävän vauhdikkaasti. Kolmisen metriä liinaa tuli mutta isolle miehelle pitääkin olla pitkä liina :) Lankaa upposi kolme kerää.

DSC_0337-normal.jpg

Väri on luonnossa hieman harmaampi. Paksu lanka ja suuret puikot tekivät lopputuloksesta ihanan tasaisen. Aloin hieman jo ymmärtää, mikä merkitys näillä kahdella ja niiden välisellä suhteella oikein onkaan.

maanantai, 18. helmikuu 2013

Siitä se ajatus sitten lähti

Syksyllä 2012 sain kummallisen ajatuksen, jopa pakkomielteenomaisen, että lapsilta puuttuu kaulurit ja minunhan ne on itse neulottava ja vieläpä pyöröpuikoilla, joita en koskaan ollut käyttänyt. En kyseenalaistanut päätöstäni edes käsityötaidottomuuteni tuntien, vaan oletin vanhan uskomuksen mukaisesti että kyllä se työ tekijäänsä opettaa.

En tiedä miten entisaikaan näistä tilanteista on selvitty, ehkäpä kylä, vanhemmat, sukulaiset ja tuttavat ovat olleet apuna mutta nyt tämän kaiken korvaa internet. Onneksi sieltää löytyy kaikki rautalankamallista väännettynä, sillä silmukan luominenkin oli unohtunut.

Ostin langan, lainasin anopilta puikot ja aloin hommiin. Loin silmukoita, purin, loin silmukoita, purin, lisäsin puuttuvia, neuloin yhteen liikoja.. En ymmärrä miten niin helppo matemaattinen toimitus kuin yhteenlasku oli niin vaikeaa, kun kyseessä oli silmukoiden määrän laskeminen. Jostain syystä niitä ei koskaan ollut oikeaa määrää.

Kun vihdoin sain oikean määrän silmukoita puikoille, tuntuivat pyöröpuikot kovin hankalilta ja alun räpiköinnin jälkeen päädyin käyttämään sukkapuikkoja. Ne taipuivat jotenkin helpommin tähän työhön.

Ohjeen piti olla mahdollisimman helppo, sellaisen löysinkin Ullanneule-sivustolta. Mainittakoon tässä kohtaa että mitään mallineuleita neuletiheyden selvittämiseksihän minä en neulo, vaan alan suoraan hommiin ja katson mitä tuleman pitää. Lisäksi purkaminen ei kuulu tapoihin vaan vanhaan kunnon marttatyyliin niin kuin teen sen, niin käytän sitä (tai siis neuleen saaja käyttää).

Yllätyksekseni sain ensimmäisen kaulurin valmiiksi ja onnittelin itseäni, sillä tuotos pysyi kasassa, siinä oli vain yksi omituinen silmukanhäviämisen aiheuttama reikä ja se jopa näytti hieman siltä miltä pitikin! Tästä innostuneena aloitin heti perään toisen, lapsiakin kun on kaksi. Kokoeroa näillä kahdella ei kauheasti ole, tuolloin 2 v 4 kk vanha lapsi sai Ullanneuleen ohjeen mukaan viisivuotiaan kokoisen kaulurin ja viisivuotias suuremman. Mutta hyvin ovat toimineet :)

DSC_0331-normal.jpg

Tässä nuoremman kauluri. Langat roikkuvat vielä päättelemättä ja roikkuivatkin jonkun viikon.

17102012796-normal.jpg

Kuvalaatu on jälkimmäisessä surkea kännykästä johtuen. Ehkäpä petraan tässä kuvaamispuolessakin vielä ajan kuluessa. Näillä mennään kuitenkin toistaiseksi.

sunnuntai, 3. helmikuu 2013

Alkusanat

Tunnustaudun edeltäkäsin melko täysin käsityötaidottomaksi.

Olen toki joskus aikoinani saanut ihme vimmoja tehdä kaikenlaista, ala-asteella muodikkaat paikatut shortsit joihin tein ensin reikiä, sillä eihän ehjää kannata korjata. Kuudennella luokalla aloin neuloa villapaitaa, taisin saada aikaiseksi etu- tai takakappaleellisen erittäin löysää neulosta.

Yläasteella tein pakolliset, mutta palautin nekin yleensä myöhässä. Hämärästi muistan neuloneeni ensimmäiselle tai toiselle sisaren lapselle tumput, se taisikin jäädä viimeiseksi neulomuksekseni.

Lukiossa vaihdoin neulomisen virkkaamiseen ja virkkasin itselleni puuvillatakin, joka kasaamisen jälkeen ei istunut ollenkaan. Tämä taisi muuten olla pisimmälle viety projektini.

Omilleni muutettuani iski eteen ongelma, housujen lyhennys .Onneksi meillä on vahvat teipit sekä aivan loistava keksintö, kuumaliimapistooli! Paperiteippi toimii huonosti sillä siinä tahtoo pito loppua. Hätätilassa hakaneulat ja pienet ompeleet toimivat, mutta vain äärimmäisessä hädässä.

Ajankulku tekee ihmeitä. Parikymmentä vuotta koulun käsityötunteja myöhemmin, tarkemmin syksyllä 2012,  sain aivan käsittämättömän idean. Minun täytyy neuloa lapsilleni kaulurit! Olin varma, että jokainen kunnon äiti neuloo lapsilleen ja neulominen tietenkin tekisi minusta paremman äidin. Tästä alkoi sitten tarina joka johti blogin synnyttämiseen.

Luvassa on tarinoita ei niin onnistuneista yritelmistä, virheistä joista osa jää töihin ja osan saan korjattua, tavalla tai toisella. Kerron myös mielestäni loistavista innovaatioista kodin järjestyksen, sisustuksen, leivonnan ja muun vastaan tulevan saralla.

  • Miksi?

    Käsityötaidottomaan ja -haluttomaan kotiäitiin iski käsittämätön käsityövimma syksyllä 2012. Pakkoneulontaa olen harrastanut parikymmentä vuotta sitten käsityötunneilla jonka jälkeen housutkin ovat lyhentyneet kuumaliimalla. Luvassa tarinoita siitä, kuinka kaikki ei yleensäkään suju kuin Strömsössä ja kuinka silti voi räpiköidä kuiville. Postauksia neulonnasta ja omista loistavista keksinnöistä :)

  • Visiitit